 |
| Giovinazzon satama vanhan kaupungin kainalossa. |
Aioimme ensiksi tulla tänne lentäen, Bariin, joka on alueen mahtikaupunki. Ainakin Lufthansa ja halpalentoyhtiö Ryan Air lentävät Bariin, josta tänne Giovannazzoon on on alle kaksikymmentä kilometriä: Lentomatka olisi ollut vaivaton, mutta halusimme nähdä ja kokea maisemat, jotka tänne johtavat. Niimpä lensimme Roomaan, mistä vuokrasimme auton. Edestakainen matka Norwegian suoralla lennolla peruutusturvineen oli n.200€/henkilö.
Auton vuokraus oli episodi sinänsä. Jätin Sinikan kapsäkkeinemme lentokentän saapuvien lentojen halliin ja läksin etsimään Autoeuroopan vuokrausdeskiä, joka oli aika kaukana. Vuokrausasiapaperien valmistuttua pitkän odottelun jälkeen sain noutaa auton avaimet taas melko kaukana olevasta pysäköintitornista ja hurautin Peugeot 307:llä etsimään Sinikkaa. Se kesti kauan. En löytänyt oikeaa ajoluiskaa saapuvien lentojen ovelle monista yrityksistä huolimatta. Lopulta löysin maksuttoman parkkialueen, josta lähdin kävellen noutamaan Sinikkaa ja matkalaukkuja. Nyt opimme: perheenjäsenistä ei pidä erota lentokentällä autonvuokrausvaiheessa. Sopimallemme ovelle sai ajaa vain taksi tai bussi.
Emme ottaneet temppuilevaa navigaattoriamme mukaan. Arvelimme Nokian älykännykän karttaohjelman riittävän. Auto kiisi lentokentältä kohti Rooman kehätietä, me emme saaneet paikannusta kännykkään. Siellä ei voi jäädä miettimään. Lipsahdimme sisään Rooman keskustaan vievällen stradalle. Vähän ruuhkaa ja paljon visuaalista kokemusta. Kun lopulta nälkäisinä saimme koukattua huoltoaseman kahvilan pihaan, näytti kartta sijainnin. Olimme oikaisseet Rooman halki niin suoraan kuin se oli mahdollista ja olimme juuri Pescaran tiellä.
 |
| Keittiömme suloisessa aamuvalossa. |
Matkalla Pescaran ja Foggian kautta Giovinnazzoon, ei ollut juurikaan jyrkkiä nousuja ja laskuja, sillä vuoristo oli puhkottu pitkillä toinen toistaan seuraavilla tunneleilla. Aika haipakkaa kohti päämäärää sillä vuokraemäntämme odotti avaimen kanssa meitä perillä. Nopeusmittari näytti roimaa vauhtia, mutta rekat ja paikalliset pistivät silti paremmaksi. Täällä 100 km/t tarkoittaa 120-140.
Tavattoman avulias Pauliina näytti paikat ja tavarat, opasti Molfettan supermarketin tarjonnan läpi ja vaudikkaalla italiallaan ilmoitti myyjille mitä me halusimme. Purettuamme tavarat, istahdimme keittiön pöydän ääreen. Pala hyvää juustoa leivällä ja niin ihmeen hyvää Puglian viiniä lasissa (aiheeseen palataan kunnolla tulevissa teksteissä) sai rauhan aikaan. Ei vielä koti, mutta asettumassa kuitenkin. Olimme aivan liian väsyneitä menemään rantaan pistämään varpaita Välimereen. Olimme saapuneet keskelle ukkosmyskyä.
Nukahdimme meren kohinaan.
Markku ja Sinikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti