Linna ja leivoksia

 Kuinka moni teistä on maistanut punaviiniä nimeltä Castello del Monte? Varmaan moni, mutta kuinka moni teistä on käynyt Castello del Montessa? Me teimme sen Sinikan kanssa  Pauliinan ja Nicolan seurassa. Linna tai  muinainen palatsi sijaitsee noin 40 km  Giovinnazzozta. Näimme sen jo aiemmin pilkottavan kaukaisuudessa hämärästi  Paulinan ja Nicolan 5. kerroksen parvekkeelta.

Castello de Monten linna vaikuttaa liiankin siistiltä ja uudelta restauroinnin jälkeen. Näemme sen rakennusaikansa
kunnossa. Olemme tottuneet näkemään linnat vanhoina ja ajan kuluttamina.

Linna on Unescon  maailman kulttuuriperitö kohde niin kuin monet vanhat historialliset kohteet täällä ja niitä on monta. Lähestyessämme linnaa ohitimme usean hehtaarin laajuisen pysäköintialueen, jolla ei ollut yhtään ajoneuvoa. On syksy. Päätimme jatkaa ajoa aivan linnan tuntumassa olevalle parkkipaikalle, jolla jo  rahastaja oli ohjastamassa meitä vielä avoimeen ruutuun.
Siellä oli ryhmä salskeita nuoria miehiä hevosineen. Se kiinnitti erityisesti Pauliinan ja Sinikan katseet. Miehet olivat lähdössä ratsastusretkellä ympäröivään maastoon.

Maisemat jäivät pilvisessä säässä ja ilmasumun feidaamina Leonardo da Vincin maalausten näköisiksi. Italiassahan Leonardo maalasi.

Linna sijaitsi korkeahkolla kukkulalla ja sieltä oli upeat näköalat kauas ympäröivälle maaseutudulle loputtomille niityille, oliivilehtoihin ja viininviljelmille.  Ei ihme, että tämä Frederik II rakenuttama  oli 1200-luvulla aikansa tunnetuimpia rakennuksia ellei kirkkorakennuksia oteta huomioon. Frederik käytti linnaa etenkin metsästystarkoituksiin. Linnan tullessa joskus 1920-luvulla valtion omistukseen se oli kuitenkin jo lähes rauniokivikasa, jonka ympärillä vain lampaat käyskentelivät ja paimenet olivat ainoita kävijöitä sen ympäristössä. Näin, ellei oteta lukuun rosvoilevia bandiitteja, jotka olivat ryöstelleet linnan putipuhtaaksi esineistöstään ja koristuksistaan.

Valtavan restaurointityön tuloksena siellä kävijä hämmästyy linnan uutuuttaan hohtavia seiniä ja geometrisesti polveilevia muotoja ja kahdeksankulmaista linnanpihaa, mihin littyy paljon vanhaa mystiikkaa. Mieleen tulee Dan Brownin Da Vinci koodi kirjassa olevat jännittävät kertomukset eräästä Pariisin kirkosta, päivänkierron mukaan liikkuvista valonsäteistä ja niiden leikkauspisteistä. Sisältä linna on kuitenkin aika karu ja koruton. Vanha esineistö on hävinnyt, eikä tilalle ole tuotu uutta.

Ikkunan pieliin ja sinne tänne sisätiloihin on jätetty
ajan syömää rakennetta. 

Juuri tässä kuningas Frederik II varmaan
istui lukemassa tai ajattelemassa suuria.

Linnan ulkopuolinen tila ja suotuisa valaistus tarjosi Sinikalle mahdollisuuden kuvata Pauliinaa ja Nicolaa romanttisessa ympäristössä. Kuvat onnistuivatkin erinomaisesti ja osa niistä pääsee koristamaan myöhemmin kuvataiteeksi työstettynä Paulinan ja Nicolan kotia.

Mustavalkoisena tämä pari on kuin -50 luvun elokuvasta. Pauliinassa on Brigitte Bardotin lookia.

Tällä katseella mikkeliläistyttö varmaan kietoi italialaisen lääkärin pauloihinsa...

Taisi olla kuitenkin Nicola se, joka nappasi Pauliinan. Parhaita kuvia en laita nettiin. Niistä tehdään taidetta parin
makuuhuoneen seinälle.  

Paluumatkalla poikkesimme Ruvo di Pugliassa, jossa ostimme vasta paahdettuja kastanjoita. Ennen aperitiiville menoa ehdimme häthätää poikkeamaan sen 1200-luvulta peräisin olevaan katedraaliin, jonka portaali ilmensi Apulian-Romanesque -tyyliä, heijastaen myös bysantilaisia, saraseenisia ja klassisia aineksia. Sinikan iloksi ei mitään myöhempien aikojen krumeluureja.

Hirveän nälkä! Nämä pikkuherkut olivat hyviä ja aperitiivistä tulikin koko lounas. Muut ottivat proseccoa, minä teetä.

Leipurin ensimmäinen ehdotus kahvin kanssa tarjottavista leivoksista tiskillä.

Tähän päädyttiin. Täällä herkuilla ei valitettavasti ole juuri mitään hintaa.
Heikko päätyy helposti harhateille.

Olimme sen jälkeen jo melko nälkäisiä ja pieni purtava muuttuikin jo  lounaaksi .  Doltseja edustivat pastitserian tarjoamat valloittavat leivokset, jotka olivat niin herkullisia, että ostimme niitä kotiin vietäviksikin. Niimpä minä ja Nicola kävelimme kultaiseen paperiin käärityt nyytit käsissämme  kohti auton parkkipaikkaa. Matkan varrella ohitimme kullan osto- ja myyntiliikkeen, joita täällä on runsaasti. Kysyin  Nicolalta mitähän ne tarjoaisivat näistä kultaharkoista?

Miehet kantoivat painavat tavarat. Kultakääreessä on kymmenen leivosta
 kumpaankin kotiin.  Me seurasimme vain italialaisten esimerkkiä.

Markku

(kuvat ja kuvatekstit Sinikka)