Kiireestä kantapäähän

Kolmannen autoretkipäivämme teimme Nicolan suosituksesta Leccen sijasta lähemmäs.
Ajoimme Barin jälkeen Tarantoon johtavalle moottoritielle. Casamassiman, jonka talo oli tosi massima, jälkeen käännyimme Turia kohden. Ei näkynyt kyläkauppaa, ei oikein kylääkään, mutta maisemat näkemisen arvoiset.
Jatkoimme Putignanon kautta Locorotondoon. Kaupunki oli rakennettu ympyrän muotoon kuin Haminan kaupunki mutta ilman ruutukaavaa. Tämä on leimallista muillekin hyvin vanhoille pikkukaupungeille ja vaikeuttaa jonkin verran suunnistamista, mutta on ollut puolustuksellisesti perusteltu. Keskellä kaupunkia on Pyhän Yrjön kirkko. Locorotondo merkitsee paikkaa nimeltään ympyrä ja Pyhän Yrjön kirkkoa sen sisällä.

Locorotondon kiemurtavat kadut olivat suoraan satukirjasta. Täällä voisi ihminen asua.
Jollei ole puutarhaa, yritteliäs voi sen rakentaa vaikka kiveen.

Pieni koira ja söpö huivi, mutta hirviön ääni. Tämä kaveri räksytti raivoisasti.

Sokkeloista löysivät kirkolle myös luokkaretkeläiset. Joka pojalla näytti olevan älykännykkä, jolla voi ottaa kuvia.
Koko Italia ei ole köyhä.

Ympäröivä maaseutu on yhtä tonttukylää. Erityisen kauniita nuo käsin ladotut kiviaidat.

Pyhä Yrjö on oliivin- ja viinin viljelijöiden suojelija. Heitä on asunut  siellä jo ennen Jeesuksen syntymää neoliittisesta aikakaudesta lähtien. Matkamme varrella näimme lukuisia oliivilehtoja ja viininviljelmiä.  Locorotondosta saattoi kukkulalta nähdä punaruskeiden peltojen lisäksi auringonpaisteessa joka puolella valkoiselle hohtavia trulleja. Maaperä on hedelmällistä, siksi Puglian viini ja oliiviöljy ovat ensiluokkaisia.
Locorotondon kapeita kujia reunustavat valkoiseksi kalkitut sievät rakennukset. Erään kujan varrelta löysin ravintolan, joka oli saanut Michelininin tähden neljänä vuotena peräkkäin, vuodesta 2010 lähtien.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Ostuni, valkea kaupunki.
Pysäköimme auton aivan historiallisen keskustan kupeeseen. Nälkäisinä ja viluisina etsimme lounaspaikkaa. Niitä oli runsaasti lähes jokaisen kadun varrella, mutta kaikki kiinni.  Löysimme yhden avoimen paikan. Omistaja ilmoitti, että tarjolla on vain panniinia.  Miksi?  Vähän aikaa mietittyään hän vastasi, koska on kylmä. Hän arveli ettei muita paikkoja ole tästä syystä auki.
Tapasimme lopulta jäätelönmyyjän, joka osoitti vähän matkan päässä olevaa avointa ravintolaa. Meillä oli onni, sillä ruoka siellä oli todella hyvää. Sinikka ja minä söimme makkara ja liha-annoksen, kun taas Reija ja Jyri söivät lautasellisen meren antimia ja pastaa.

Juuri Ostunin portilla on ihana pikkuinen linna. Maalauksellisia näkymiä ei tarvitse hakea.

Kaikilla kunnon kaupungeilla on täällä Centro Storico, historiallinen keskus. Tämä näyttää vanhojen maalausten taivaalle. Italia on ihmeellinen maa.

Pienissä kaupungeissa voi olla jotain suurta.

Ruoka oli hyvää, mutta Markku löysi myös hyllystä
kiinostavaa.

Kiertelimme Ostunissa vielä tovin historiallisen keskustan katuja valokuvaten mielenkiintoisia kohteita ja näkymiä. Täällä ihminen voisi hyvin asua. Kadut kuin suoraan satukirjasta.
Oli jälleen kiiruhdettava eteenpäin ennen pimeän tuloa. Aioimme  käydä kahvilla Monopolissa pelkän nimen perusteella. Tämä paikka ei ole mikään lautapelaajien mekka, vaan viittaa pikemminkin entisaikojen suola-, tupakka- yms. koskeviin yksinoikeuksiin.
Näytti hiljaiselle, joten päätimme jatkaa matkaa Polignano a Mareen. Sen rannalla oli 20-30 metriä korkeita jyrkänteitä, joilta sukeltajat ovat Pauliinan kertoman mukaan hypänneet mereen. Katsahdus alla vellovaan veteen oli pelottava. Hyppykisaa ei syntynyt. Kaipaamamme kahvipaikka löytyi, mutta se oli hieman ahdas. Tarjoilijatar ohjasi meidät baaritiskin luota terassille.  Tiskillä notkui puhelintaan näpytellen kaunis italiaanonuorukainen, jonka kanssa hänellä oli ilmeisesti juttu kesken.

Nuoret miehet hyppivät mereen näiltä parvekkeilta. Meidän miehemme eivät taida enää olla tarpeeksi nuoria.

Kaikkialla vanhoissa kaupungeissa on pieniä pyhäinkuva-alttareita. Illalla
niiden valaistut kaapit näyttävät tietä.

Tähtien syttyessä hyppäsimme autoon ja suunnistimme  kohti Baria ja Giovinnazzoa. Matkan varrella ihmettelimme, kun takana tulevat autot vilkuttelivat meille valojaan. Vielä Giovinnazzon keskustassa liikennevaloissa takana tullut kuljettaja nousi autosta ja koputti kuljettajan puoleista ikkunaa.
Olimme ajaneet koko matkan sammutetuin lyhdyin, ilman ajovaloja. Täällä autossa käytetään ajovaloja vain pimeällä. Suomen automaattiasetukset saavat helposti unohtamaan ettei valo tule itsestään.

Markku ja Sinikka