Paras maa

Loistoystävät.

Kaksi kuukautta Italiassa muuttaa väistämättä ennakkokuvaa siitäkin huolimatta ettemme olleet läheskään ensimmäistä kertaa maassa.
Suurin ero aiempiin kokemuksiimme oli siinä, että saatoimme puhua myös suomea ja saimme ihanat ystävät. Kiitos Pauliina ja Nicola. Me tapaamme vielä.

Joka kerta Välimeren maissa marraskuun loppu alkaa olla koettelemus suomalaiseen mukavuuteen tottuneelle. Aika usein piti mennä ulos lämmittelemään kun yön kylmä jäi rakennuksen kivirakenteisiin vaikka ulkona saattoi paistaa aurinko. Pihistelimme sähkölämmityksessä. Se on kallista.
Tätä on hauska kirjoittaa nyt Keravalla oman kodin lämpöisessä.

Marraskuun 26. lähes aamuyöllä, Pauliina ja Nicola tulivat hakemaan meitä autolla kyyditäkseen Giovinazzon asemalle. Oli pirullinen keli. Satoi, tuuli ja lämpö himpun yli nollan. Matka Roomaan ja hotelliin muutamaksi päiväksi ennen paluuta tuntui oikealle ratkaisulle. Huonolla säällä on aina mukava lähteä.

Roomassa lähes kaikki merkittävät nähtävyydet ovat saaneet korjauksiinsa EU:n tukea, tästä johtuen niihin on kaikille EU:n 65 vuotta täyttäneille kansalaisille vapaa pääsy. Meidänkin kukkaromme säästyi melkoiselta lovelta. Vastaavasta edusta olemme päässeet nauttimaan myös muissa Välimeren maissa.

Emme arvanneet etukäteen joutuvamme matkustamaan Keski-Italiassa lumisten maisemien läpi. Roomassa puhalsi myrskytuuli ja lämpö oli jokseenkin sama kuin Helsingissä. Meillä ei tietenkään ollut toppatakkeja ja talvisaappaita kuten italialaisilla. Kiittelimme kumpikin aiempien vuosien hankintojamme: kashmirneuleita. Pieneen tilaan menee todellinen lämmittäjä.

Roomassa meitä kohtasi Forum Romanumille johtavalla tiellä toinenkin kylmä shokki: kadun  varrella oli kolme romanialaista muusikkoa, jotka soittivat iloisesti.  Heitin ojennettuun hattuun muutaman kolikon, mutta sepä ei tyydyttänytkään, vaan he huusivat vihaisesti: - ei riitä! ja olivat hyökätä päälle. Tämä sai Sinikan pimahtamaan. Hän katui, ettei läimäissyt törkimystä käsilaukulla. Tämä välikohtaus palautti meidät maan pinnalle Giovinnazzon  idyllistä. Nämä romanian mustalaiset laittoivat äitinsä ja vaimonsakin kadulle polvilleen kerjäämään. Törkeää! Muutama afrikkalainen kerjäsi arasti Giovinazzossakin, hymy tuli palkaksi.

Kolmena päivänä peräkkäin kävelimme ympäri Roomaa katsellen nähtävyyksiä. Kuntomme  joutui kovalle koetukselle.  Pyrimme melko nopeasti käyttämään metroa mikäli se oli mahdollista. Rooman metro olikin hyvin toimiva ja miellyttävä kokemus. Ainoa huono puoli oli se, että viimeiselle metrolle piti hankkiutua jo puoli kahdeltatoista illalla, ettei käy niin kuin meille.  Missasimme  sen ja jouduimme turvautumaan taksiin.

Jo  tulopäivänä Rooman rautatieasemalla  jono luvallisiin takseihin oli huikean pitkä. Jonon vierellä kuhisi epämääräisiltä vaikuttavia kyyditsijöitä, jotka tarjosivat kuljetusta "kiinteään hintaan". Se olisi ollut meidänkin lyhyellä matkallamme hotelliin 10 euroa kallimpi kuin virallinen taksa. Meitä oli varotettu näistä tarjokkaista.  Päätimme kävellä matkalaukkuinemme hotelliin. Tosi tyhmä päätös. Olimme rampoja sen jälkeen varsinkin kun majapaikkaamme ei tahtonut löytää suurennuslasillakaan. Paljon ei voi vaatia mikäli maksaa kolmesta yöstä Roomassa yhteensä €120.

Tietysti Fontana di Treviin kuuluu heittää kolikko. Minäkin heitin yhden, suljin silmäni ja toivoin jotain. Sinikka selitti ettei se ole toivomuskaivo, vaan raha varmistaa paluun Roomaan. Korjasin hirveän virheeni ja heitin uuden kolikon vaimon jälkeen.

Rooman käyntikohteemme eivät olleet pelkästään museaalisia. Kävimme monissa paikoissa, joissa aikoinaan filmattiin "Loma Roomassa" elokuvaa vuonna 1953. Fontana di Trevin lisäksi näihin kuuluivat mm. espanjalaiset portaat. Ostimme jopa kioskista kalenterin vuodelle 2014, joka oli kuvitettu  Audrey Heburnin ja Gregory Peckin kuvin mainitusta elokuvasta.

Tutustuimme myös kansalliseen modernin taiteen museoon, jossa oli kiinostava näyttely Modigliaanista aikalaisineen. Sata vuotta sitten kopioitiin niin paljon toisilta taiteilijoita, että väliin ei erottanut kenen maalaus oli kyseessä.
Marimekko kalpenee tässä joukossa. Kaikki ottavat vaikutteita toisiltaan tai keksivät samaan aikaan samoja juttuja.
Forum Romanumin rankan reissun jälkeen oikea helmi oli Macro, nykytaiteen museo. Olimme jo aikaisempien vuosien matkoilla välimeren maihin havainneet nykytaiteen museoissa vieraillessamme, että valokuvaus on vallannut merkittävimmän sijan niissä. Niimpä tässäkään museossa ei ollut nähtävillä, juuri muuta kuin valokuvaa. Sinikka valokuvataiteilijana tarkasteli niitä hyvin kiinostuneena. Nauratti kun seinillä oli juuri niitä aiheita, joita hän oli kuvannut. Sanoin hänelle poistuttuamme, että sinä olisit varmaankin deletoinut suuren osan niistä. Olen nähnyt niitä parempienkin kuvien menevän tietokoneen roskikseeen.

Vatikaanissa, Pietarin kirkossa kaikki oli suurta, pikku enkelitkin. Heillä oli paljon ihmeteltävää turistien touhuista.
Pääasiassa kaikki Roomassa näytti olevan vain valokuvan kulissia.

Vatikaanin viehättävin osa ovat ilmeikkäät kerubit, joita on kaikkialla ja Paavin pyhän istuimen katoksen eroottisesti kiemurtavat pylväät. Sinikka väitti taiteilijan tarkalleen tietäneen vaikutelman ja on luultavasti oikeassa. Monissa kirkoissa taiteilija tuntuu iskevän silmää katselijalle.

Ars longa, vita brevis. Tämänkin tekijän elämä päättyi
yli kaksi tuhatta vuotta sitten, mutta hänen taiteensa
elää yhä.

Roomaan lähtöä edeltävinä iltoina kävimme ihailemassa meren rannassa kuutamoa ja tavallaan jättämässä jäähyväisiä Giovinnazzolle vierailumme päätteeksi. Paria päivää ennen lähtöämme näimme päivällä kävelylenkillämme meren rannassa valtavan määrän lokkeja kellumassa lähellä rantaa. Arvelimme, että linnut olivat tulleet jättämään meille jäähyväisiä.  Kulkiessamme rantakadulla eteenpäin saavuimme paikkaan, jossa kalastajat sunnuntaisin myyvät tuoreita meren herkkuja suoraan kadulta. Ostimme lohta valmiiksi fileerattuna ja siivutettuna. Selvää kotiikävää.  Havaitsimme että lokit olivat kokoontuneet odottamaan kalastajien myynnin päättymistä.  Todennäköisesti saivat maukkaita herkkupaloja.

Suomalaiselle, eilen metsästä tulleelle, on ihan käsittämätöntä miten valtavasti kaunista historiaa ja uskomattomia taideaarteita Italiassa on. Meidän puutalomme ovat vanhoja satavuotiaina ja katoavat sitten, siellä kaiki näyttää rakennetun 500 v ekr. tai ainakin aloitettu n 1200 luvulla jkr. Kaivauksia on runsaasti. Monta aarretta on vielä kaivamatta.

Meillä ei ollut toimivaa televisiota. Se oli hyvä. Kuljimme iltaisin ihanassa vanhassa kaupungissa ja meren rannalla.
Suosikkiohjelmamme oli täysikuu. Valitettavasti sitä esitettiin harvoin. Seuraava hitti oli kuun sirppi. Sitä näki usein.

Yhteisöllisyys ja ystävällisyys jäivät Giovinazzon kuvaksi meille. Sunnuntaipromenaadien täydellisesti puetut, täydellisesti käyttäytyvät lapset ihmetyttivät. Minkälainen aikuinen tulee lapsesta, joka puetaan aikuiseksi alusta asti ja odotetaan aikuisen käytöstäkin?

Useassa välimeren maassa viettämieni kuukausien aikana ole aina käynyt paikallisissa partureissa leikkauttamassa. tukkani.

Ennen Giovinnazzosta lähtöäni kävin paikallisessa parturissa. Maksu ei ollut häävi, vain kahdeksan euroa. Sinikka odotti minua parturissa tavalliseen tapaansa ja otti samalla valokuvia  työskentelystä. Parturi ei sanonut asiasta mitään, mutta oli hieman vakava ja aivan hiljaa koko leikkauksen ajan.  Kun homma oli valmis hän kirjoitti minulle virallisen  kuitin, mitä hän ei nähdäkseni tehnyt edellisille asiakkailleen. Arveli ehkä joutunueensa verotarkastajan syyniin. No eipä hän kovin kaukana totuudesta ollutkaan, istuihan hänen tuolissaan eläkkeellä oleva Suomen arvonlisäverotuksen veronkiertoa tutkinut henkilö.

Näitä maisemia tulemme kaipaamaan. Merta tervehdimme joka päivä. Huomaa lokit odottamassa meitä tai kalaa.
Centro Storico oli tässäkin kaupungissa kaunis. On sekä edullista, että ilahduttavaa asua kaupungissa, jossa ei parveile turisteja, me emme tietenkään ole niitä. Saimme jälleen uuden kotikaupungin. 

Ehdottomasti matkamme huippukohtia oli oliivien poiminta ja saada tätä erinomaista herkkua myös kotiin muutama litra. Kuulin joidenkin aloittaneen oliivinpoimintamatkojen myymisen sinne. Ei hullumpaa. Tasangot ovat yhtä oliivimetsää. Siellä täällä on mantelipuita, joiden lehdet ovat tippuneet jo aikaa sitten. Tammikuussa ne puhkeavat
valkeaan kukkaan. Toivottavasti näemme sen Espanjan ylängöillä kun ensi vuoden alussa ajamme niiden halki Portugalin Lagosiin.

Taiteilija Nykytaiteen museo Macron vessassa. valkoinen laatikko on käsien pesua varten. Kun siihen kosketti, väri muuttui punaiseksi ja vesi alkoi suihkuta. Suosittelemme taidemuseoiden vessoja: siistejä, ei jonoa ja elämystä riittää.

Jumalakone Macrossa. Pudota mikä tahansa kolikko koneeseen, valitse uskoto  nappia painamalla ja saat asiaan kuuluvan rukouksen ja uskontosi symboolit pyöreään ikkunaan. Valitsimme meille tuntemattoman uskonnon ja saimme hilpeää laulua ja rumpusoolon.

Argentiinan lähetystön lähellä sijaitsi pihviravintola, jossa kävimme illallisella. Pihvit olivat 750g. Nälkä lähti. 

Ruokaa, hyvää viiniä ja loistavaa oliiviöljyä ei matkalta puuttunut. Tiskikoneesta täällä kotona olemme aidosti onnellisia. Pesuvati sai ilolla jäädä sinne.
Pyykit eivät loppuaikoina meinannet kuivua millään. Ilman kosteusprosentti oli usein yli 90. Iho voi hyvin, mutta kylmä ja kostea ei ole kiva yhdistelmä.

Köyhä etelä ei niin köyhälle näyttänyt. Paljon muutoksia näkyy tapatumassa ja tapahtuneen. Berlusconi putosi. Kumpa kumiankka ei pomppaisi taas takaisin.
Kieltä oli helppo oppia ymmärtämään alustavasti ja aina saimme asiat hoidettua tavalla tai toisella. Ostimme kokkauslehden eikä ole mitään vaikeutta lukea italiankielisiä reseptejä. Sanakirjaa tuskin tarvitsee.

Oli ihanaa tavata taas suuri perheemme, käydä autolla kaupassa ja seistä lämmitetyllä kylpyhuoneen lattialla. Ensimmäisenä iltana laitoimme takan loimuamaan, saunan lämpiämään ja pöytään ruisleipää, voita, lenkkimakkaraa, sinappia ja tummaa olutta.

Eilen katselin jo kuvia Lagosin talosta. Tammikuun puolivälissä starttaamme Ruotsin kautta Portugaliin. Uusi vuosi ja uusi blogi: kotilagosissa2014.blogspot. com.

Markku ja Sinikka